KAUPPIAISTA

         

ALUEEMME VARHAISIMMISTA KAUPPIAISTA
Pekka Mäenpää
Merikaarron historiapiiri 17.4. 2007


Kaupankäynti maaseudulla vapautuu


Kaupankäynti vapautui maaseudulla vuonna 1859. Valtiovalta oli kieltänyt kaiken maaseudulla harjoitetun kauppatoiminnan 1600-luvun alussa ja kauppapuoteja oli vain kaupungeissa. Ennen kieltoa nykyisen Vähänkyrön alueella näyttää olleen 1500-luvulla useitakin ympäri maatakin liikkuneita maakauppiaita, joista mainittakoon mm. hiiripeltolaiset Matti Pietarinpoika Frusti ja Erkki Antinpoika Tapio.

Myös aikaisemmin liikkuneiden, lähinnä Saksasta tulleiden hansakauppiaiden jälkiä on huomattavisssa kyrönmaalaisessa nimistössä. Maalaispitäjissä tehtiin laitonta kauppaa jo ennen maakaupan vapauttamista ja vaihtokauppaa on harjoittettu kautta aikojen. Laki salli maalaisten ostaa toisiltaan tuotteita "tarpeisiinsa" ja tätä lupaa sovellettiinkin sitten melko laajasti Usein maaseudulla ryhdyttiin kaupantekoon joko salakaupan innoittamina tai todellisesta tarpeesta.

Kulkukauppiaat

Kulkukauppakin oli laitonta, mutta kansalla oli tapana suojella myyntimiehiä ja viranomaisetkin saattoivat joskus katsoa sitä sormiensa läpi. Pohjanmaalla liikkui paikallisten kaupustelijoiden lisäksi etenkin venäläisiä ja karjalaisia kauppiaita, joita nimitettiin mm."laukku-ryssiksi ja "reppureiksi". Legendan mukaan Merikaarrossa Kukon taloon olisi jäänyt viimeksi mainittuun ryhmään kuuluva kauppias vävyksi. Tavarat olivat usein rihkamaa, mutta kulkukauppiailta löytyi myös käyttötavaraa, kuten huiveja, saippuaa ja etenkin suolaa. Kauppa tehtiin osaksi rahalla, osaksi vaihtamalla.

Maa-eli kyläkaupat

Maaseudulla pidettyjä kauppoja kutsuttiin maakaupoiksi, ne olivat usein pieniä ja saattoivat sijaita esim. olemattoman kokoisissa aitoissa tai perä- ja porstuakamareissa. Niissä sai myydä maatalous- ja käsityötuotteita. Kaupan valikoimasta löytyi mm. suolaa, sokeria ja kahvia. Tuohon aikaan lähes kaikki muu tehtiin kotona. Näissä kyläkaupoissa ei perimätiedon mukaan ollut mitään säännöllisiä aukioloaikoja, vaan kauppaa tehtiin siihen aikaan, kun asiakkaita sattui olemaan. Kaupan perustamiseen tarvittiin kuvernöörin lupa, ja kauppias ei saanut itse tuottaa tavaroita ulkomailta.

Vähänkyrön pitäjän ensimmäinen kauppa

Ensimmäisen virallisen kauppapuodin Vähäänkyröön perusti Hermanni Seppälä, kirkonkylän eli Savilahden Seppälän taloon. Senaatti oli hylännyt toimiluvan aiemmin vedoten Vaasan eli virallisesti silloisen Nikolainkaupungin läheisyyteen. Vähäkyröläiset kuitenkin valittivat päätöksestä ja pitkällisen vääännön jälkeen lupa saatiinkin 14. joulukuuta 1863. Vertauksen vuoksi, tarpeeksi kaukana kaupungista asuneet isokyröläiset olivat saaneet edellisenä vuonna pitäjäänsä neljä kauppaa.

Laillisesti vähäkyröläistenkin oli pitänyt tähän saakka tehdä kauppansa kaupungissa tai markkinoilla.Kauppamatkat suuntautuivat Vaasaan, jonne vietiin esim. viljaa sekä käsitöitä.ja kaupungista tuotiin mm. tekstiilejä, suolaa ja kahvia.

Kauppiaaksi pääsyä helpotetaan

Maakauppaa vapauttivat tuntuvasti vuoden 1868 elinkeinolaki, jolla kumottiin kaupunki- ja maakauppiaan välinen ero sekä luvan saantia helpotettiin. Lupahakemuksen johdosta kuvernöörin oli pyydettävä lausunto asianomaiselta kunnanhallitukselta, ennen kuin hän teki päätöksensä. Kauppaluvan saanti nopeutui paljon, kun anomukseen ei enää tarvittu senaatin vahvistusta. Merikaarrossa on saattanut olla tuolloin ns. kamarikauppoja, jolloin kauppias harjoitti liiketoimintaa esimerkiksi talon eteisessä tai yläkerrassa, ilman avonaista myymälää ja oli vapaa valtiolle maksettavasta verosta. Kamarikauppa olikin kauan pahempi kilpailija avoimelle maakaupalle kuin kulkukauppa.

Merikaarron kylän ensimmäinen kauppa

Korholman kihlakunnan vuoden 1875 maakauppiasluettelon mukaan Merikaartoon saatiin lupa ensimmäiseen viralliseen kauppaan 13. maaliskuuta 1875. Tuolloin hyyriäläinen torppari Tuomas Laurell vanhempi perusti puotinsa Mäenpään talon maalle, todennäköisimmin Sausolannurkalle.

Laurell oli saanut Vähänkyrön kuntakokouksen hyväksynnän puodin pitoon saman vuoden helmikuussa. Mahdollisesti tämä oli kuitenkin osa Laurellin samannimisen pojan liiketoimintaa, sillä mm. Suomen maakaupan historia -teoksen mukaan Tuomas Laurell nuorempi piti kauppaa jo tuolloin Ojaniemen kylässä. Hän oli kuitenkin alaikäinen ja monissa asiakirjoissa esiintyykin Ojaniemen puotia koskien, luvan saajana vanhemman Laurellin nimi. Nuorempi Laurell oli vaasalaisen kauppiaan entinen puotipoika. Kaupunkiporvarien oppipoikia löytyi tuon ajan maakauppiaista useitakin.Yleensä nämä hankkivat ainakin aluksi tavaran entisiltä isänniltään.

Vähänkyrön rippikirjoissa molemmat Laurellit mainitaan maakauppiaina, mutta kumpaakaan ei ole merkitty kirjoille Merikaartoon. Todennäköisintä onkin, että kauppaa hoiti apulainen. Nuorempi Laurell otti tosin vaimon merikaartolaisesta talollisentytär Anna Trastista. Viimeisin merkintä kaupasta Mäenpään maalla löytyy kruununvoudin asiakirjoista vuodelta 1880.

Vaasan lääninhallituksen ja Vaasan lääninkonttorin arkistosta puuttuu maakauppiasuetteloita vuosilta 1880-1881, mutta Korsholman kihlakunnan vuoden 1882 maakauppialuettelon mukaan Tuomas Laurell vanhemmalla oli liiketoimintaa Merikaarrossa Kukon talon maalla. Myymälänhoitajana näyttää toimineen Tuomas Kaija, vanhemman Laurellin vävy, joka kirkonkirjojen mukaan tuli perheineen Hyyriästä Merikaartoon vuonna 1882. Vähänkyrön taksoituslautakunnan saman vuoden veröäyriluettelossakin Kaija mainitaan "kauppamieheksi".

Nuoremman Laurellin yritystoiminta laajeni usempiin kyliin, vähitellen tukkuliikkeeksi ja vuonna 1888 nuorempi Laurell siirtyi Vaasaan, Tuomas Kaijan jatkaessa Vähässäkyrössä. Tuomas Laurell nuoremmasta tuli myöhemmin valtakunnallisesti merkittävä, ulkomaankauppaakin harjoittanut liikemies.

Merikaartoon saadaan muitakin kauppiaita

Wirtasen kauppa
Merikaartoon saatiin toinen kauppa, kun itsellisvaimo Liisa Simunantytär Barkari sai luvan perustaa kauppansa Skarran talon maalle 29. maaliskuuta 1879. Vain kahta päivää myöhemmin julkaistiin uusi elinkeinolaki, jonka mukaan maakauppiaaksi pyrkivältä ei vaadittu enää edes lasku-, luku-ja kirjoitustaitoa. Liiketoiminta aloitettiin 12. huhtikuuta 1879, todennäköisimmin Holttilassa. Kruununvoudin arkistosta selviää, että 22. joulukuuta 1880 Liisa sai luvan jatkaa kaupanpitoa. Perheen nimi vaihdettiin kuitenkin pian Wirtaseksi ja erikoista onkin se, että kauppatoimintaa jatkettiin aviomies Gabriel Wirtasen (alk. Näsman Koivulahdesta) saman vuoden viimeisenä päivänä hyväksytyllä luvalla. Vaasan lääninhallituksen lääninkanslian kuin lääninkonttorin arkistosta puuttuu luetteloita vuosilta 1880-1881. Edellä mainituista listoista olisi saattanut löytyä lakihelpotuksen innostamia merikaartolaiskauppiaita. Wirtasen nimi löytyy kuitenkin maakauppiasluettelosta vuonna 1882. Hän laajensi liiketoimintaansa seuraavana vuonna, perustamalla toisen puodin Mustasaaren puolelle, Voitilan kylän Paron talon maalle. Gabriel Wirtanen kuoli kuitenkin jo vuonna 1884 ja leskeksi jäänyt Liisa lähti pian Amerikkaan jättäen lapset Merikaartoon.

Ritarin kauppa
Merikaartolainen kauppayrittäjä oli aikoinaan myös kräätärinä eli räätälinä toiminut Juha Ritari. Joulukuussa vuonna 1881 hän ilmoitti kruununvoudille lopettavansa ompelutyöt ja sai luvan hakemansa kaupan perustamiseen. Asiakirjojen mukaan Ritari aloittikin kaupanpidon vuoden 1882 alusta Vaalin talon maalla. Juhan vaimo, Maria Ritari (alk. Trasti) ja kylässä kauppatoimintaa yrittänyt Liisa Wirtanen olivat sisaruksia. Monet kauppiaat harjoittivat kaupanpidon lisäksi myös jotakin muuta elinkeinoa. Mahdollisesti Ritarikin jatkoi "entistä" ammattiaan, sillä ainakin kirkonkirjoissa räätäli-titteli seuraa miestä. Juha Ritari lähti ajan tyylin mukaan Amerikkaan vuonnna 1887, muun perheen seuratessa viisi vuotta myöhemmin.

Tuntuu luontevalta, että Ritarit olisivat asuneet Kujanperässä, Kotkannevantien varressa. Heidän muutettuaan rapakon taakse, räätälin lanko Mikko Trasti perheineen kirjattiin kirkonkirjoissa Ritarien "paikalle", Vaalin sivulle. Mikko Trasti asui vielä vuosisadan vaihteessa edellä mainitussa osassa Merikaartoa ja ennen uusjakoa se oli Vaalin talon maata. Tätä ennen perhe oli pitkään kirjattuna kylän loppuun, eli liittymättä mihinkään kantataloon. Trastien jälkeen talossa asui myöhemmin Lehtisen perhe, joka oli em. Mikko Trastin jälkeläisiä. Tämä Peltolaksikin kutsuttu talo purettiin Lehtisten aikana ja paikalle (Kotkannevantie 43) rakennettiin toinen.

Kotkannevantie 43: n paikalla ollut Peltolaksi kutsuttu talo. Tällä paikalla räätäli Juha Ritari todennäköisesti piti kauppaansa, ennen Atlantin taakse lähtöään. 1900-luvun alussa talossa asui Mikko Trasti perheineen ja viimeisimpinä Seth Lehtisen perhe.

 

"Karralan" maakauppiaat, Juha ja "Kaallee"
Myös jotkut tilalliset ryhtyivät kauppa-alalle. Tästä esimerkkinä tuohon aikaan harvinaisen kansakoulutaustan omannut Juha Skarra, joka aloitti kauppansa vuonna 1886. Hänen kauppansa sijaitsi Holttilassa silloisella Skarran tilalla, mutta puodin tarkasta paikasta ei ole tietoa. Juhan isännöimä talo sijaitsi Annalan tilan vieressä, nyk. Merikaarrontietä sivuavan kevyen liikenteenväylän ja Rantatien, Vaasanpuoleisessa kulmassa olevalla maalla. Lääninkonttorin maakauppiasluettelot vuosilta 1889-93 puuttuvat, mutta samalta ajalta olevissa pitäjän veroäyriluetteloissa Juha mainitaan kauppiaaksi ja vuosien 1894-97 maakauppiaslistoilta löytyy taas Juha Skarran nimi. Sukunimen kirjoitusasu vähitellen muuttui vähitellen Skarrasta Karraksi.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että myöhemmin 1930-luvulla myös Juhan poika, Toivo Karra toimi kauppiaana Holttilassa. Juha Karran liiketoiminta on kuitenkin Kaupparekisteri-tietojen mukaan merkitty lakanneeksi 21. tammikuuta 1898.

Samana päivänä on Kaupparekisteriin merkitty Juhan veljen, talollisen Kaarlo Karran toiminimi. Hänen kauppansa sijaitsi vastapäätä Juha Karran taloa, välissä oli vain kapea maantie. Paria viikkoa liiketoiminnan alkamisesta, 2. helmikuuta 1898 "Karra-Kaallee" sai Vähänkyrön kuntakokoukselta luvan myydä vähemmän myrkyllisiä aineita. Tästä voi päätellä tuotevalikoimasta löytyneen myös maaleja, sillä useat maalivärit laskettiin mainitun luvan piiriin

1900-luvun alussa Kaarlo muutti sukunimensä Karrasta Kaarroksi. Hänen pojanpoikansa Aulis Kaarron saaman perimätiedon mukaan paappa oli kyllästynyt nimestä johtuneisiin sekaannuksiin. Keskusliikkeiden lähettämät laskut olivat menneet usein Saarenpäässä olleeseen Karran taloon.

Juha-veljensä tapaan myös Kaarlo oli käynyt Savilahden kansakoulua. Hänen kerrotaan olleen hyvin uudistusmielinen mies. Hänen pojanpoikansa mukaan, paapalla oli ollut kylän ensimmäinen polkupyörä ja ensimmäinen pyörivä äes. Kerrotaankin että Kaarlon pyöräillessä kirkonkylään olivat torkkolan kyläläiset sanoneet: - Jaha Karra-Kaallee menöö siälä polokupyörällä.. ja äes peräs!

Kaarlon kauppaa pidettiin hänen punaisen talonsa Vaasan puoleisessa päässä. Kaupan pitäminen hiipui hänen sairastuttuaan vakavasti ja hän kuoli vuonna 1914. Veroäyriluetteloissa hänet mainitaan kauppiaaksi vielä viittä vuotta aiemmin.

Myöhemmin Kaarlon pojat jakoivat talon. Tuolloin kahdesta veljeksestä nuorempi jäi Holttilaan ja vanhempi siirsi entisen kauppaosan mukanaan rakentaessaan Vähällejoelle 1929. Vanha kauppaosa on Vähäjoelle rakennetun talon länsipääty (2007). Merikaarron uusjaon yhteydessä vanha Kaarto purettiin ja Kaallen pojista nuorempi rakensi uuden talon Leivannille. Kaupan vanhaa kivijalkaa oli nähtävisssä vielä myöhemminkin, mutta myöhemmin 1980-luvulla se jäi uuden maantien alle.

Kuvassa kylänraittia Holttilasta 1920-luvulta. Vasemmalla näkyy aavistuksen Merikaarron Korvenmäkeen siirretyn Karran talon päätyä ja räystästä. Samalla puolella tietä ovat vähätupa sekä Juha Karrankin omistukseen kuulunut vaalea kaksikerroksinen talo. Jälkimmäisessä rakennuksessaa harjoitti liiketoimintaansa Juhan pojan, Toivo Karran lisäksi useampikin kauppias.

Oikealla puolella kapeaa maantietä ovat ensin "Karralan" aitat sekä Kaarron punainen talo, jossa "Karra-Kaallee" piti kauppapuotiaan. Puuston takaa näkyy vähän Rantatie 1:ssä sijaitsevan Annalan päärakennuksen kattoa ja savupiippua.

Tuomas Kaijan kauppa
Tuomas Laurell vanhemman vävy Tuomas Kaija sai toimilupansa 2. tammikuuta vuonna 1888. Ilmeisesti hän jatkoi vanhemman Laurellin pitämällä kauppapaikalla. Perimätiedon mukaan Tuomas Kaijan asunto ja kauppa sijaitsi riippusillan eteläpäässä: Tiurantie 2 vieressä, Merikaarrontie 738 ja maantien välissä. Saarensivulla syntynyt Kaija näyttäisi jatkaneen muutenkin Laurellien liiketoimintaa, sillä asiakirjat osoittavat hänellä olleen kauppatoimintaa muuallakin Vähässäkyrössä. Jotain kauppias Kaijan varallisuudesta kertoo sekin, että hänellä oli varaa
kouluttaa lapsiaan ja pestata piikoja.

Elvi Marttila kertoi myös mummansa Susanna Koskelan olleen talossa "pikkupiikana". Kaijan vaimo oli ollut tarkka ikkunan pesusta, sisäpuolelta pestäessä nurkat oli pitänyt pyyhkiä ja "kravata". -Vööriläästen paskoja ei saa olla nurkiis, oli kauppiaan vaimo sanonut.

Omalla nimellään Kaija piti Merikaarrossa kauppaa 19 vuotta. Vähänkyrön rippikirjojen mukaan Tuomas Kaija perheineen muutti Isoonkyröön joulukuussa vuonna 1907. Myöhemmmin entisessä Kaijan talossa asui seppänäkin toiminut Jaakko Hildén ja viimeisinä asukkaina oli Reijo Seppälä perheineen. Kyseinen rakennus purettiin 1980-luvun alussa.

Merikaarrossa pitkään toiminut kauppias Tuomas Kaija asui ja piti kauppaansa kuvan vaaleassa talossa. Keskellä oleva korkea asuinrakennus eli Tiurantie 2, muistetaan parhaiten vaatturi Väinö Seppälän talona. Perimätiedon mukaan sielläkin pidettiin kauppapuotia 1920-luvulla Tuomas Wiitasen sekä Tuomas Kaiströmin toimesta.


Kauppayhtiöstä osuuskauppatoiminnan alkuvuosiin


Saarensivun kylään oli perustettu vuonna 1889 Wähänkyrön kauppakeyhtiö, joka sai luvan pitää Merikaarrossakin sivumyymälää 21. maaliskuuta 1892. Perustamisasiakirjassa yritys oli virallisesti Wähänkyrön Kauppa Osakeyhtiö. Toiminimestään huolimatta kyseessä ei ollut kuitenkaan kunnallinen yritys. Merikaarrossa tämä "yhtiönkaupaksi ja -puoriksikin" kutsuttu liike sijaitsi pohjoispuolella jokea, Törvin talon maalla. Ensimmäisenä myymälänhoitajana toimi Torkkolasta vaimoineen tullut Jaakko Esanpoika Posti. Jaakolla oli merikaartolaiset juuret, sillä hänen syntyessä tämän vanhemmat olivat olleet isäntäparina Parkkarissa. Vuosisadan vaihteessa uusien uusien sukunimien ottaminen oli yleistä, ja myöhemmin 1900-luvulla kaupanhoitaja tunnettiinkin Jaakko Wainiona Kauppayhtiötä seurasi myöhemmin 1907 perustettu Wähänkyrön Pyrintö Osuuskauppa r.1. Ojaniemelle oli jo edellisenä vuonna perustettu Wähänkyrön Osuukauppa r.1. Paikkakunnalla toimikin pitkään kaksi osuuskauppaliikettä, joilla oli jakelupaikkoja sekä sivumyymälöitä pitäjän eri kylissä.

Jaakko Setulan tekemästä Wähänkyrön Osuukauppa r.l.: n toimintakertomuksesta selviää, että vuonna 1909 perustettiin edellämainitun kaupan jakelupiste myös Merikaartoon. Tarkasta paikasta ei Setulan kirjoituksessa ole mainintaa, mutta jakelupaikka lakkautettiin kannattamattomana alhaisten myyntilukujen takia vuonna 1920.

Turun Yliopiston puitteissa tehdyissä murrenauhoituksissa merikaartolainen räätäli Hanna Seppälä kertoi kotimökissään toimineesta jakelupisteestä..
-Se oli sellaanen niinku jakelu. Siihen aikhan puhuthin, jotta kun oli osuuskauppa, niin sitä panthin niinku pussikauppa. Vishin pussikauppa silloon sanothin. Hienompi tämä jakelun nimi ny sitte
.
Hanna arveli jakelutoimintaa olleen kymmenen vuoden ajan tuvan nurkassa. Hän kertoi miten kauppatavarat tuotiin hevosella kirkonkylän suunnassa olleesta kaupasta.
-Osuuskaupasta tuothi..
-Silloonku me oomma koulua käyny, niin s´oon ollu
, muisteli Hanna.

Entisessä Seppälän mökissä eli Grimsintie 11:ssä ollut "pussikauppa" sopisi vuosia verrattaessa Wähänkyrön Osuuskauppa r.1:n jakelupaikaksi. Hanna Seppälä oli syntynyt vuonna 1900 ja osuuskaupan jakelupaikan perustamisen aikaan, hän oli 9-vuotias koululainen. Uskomattomankin nopeasta puheestaan muistettu Hanna mainitsee jakelupaikasta kertoessaan pikaisesti , miten "osuuskaupasta tuothin" ja hänen arvionsa jakelupaikan toiminta-ajastakin heittää vain vuodella.

Varmaa on ainakin, että nämä paikkakunnalla toimineet kaksi osuuskauppaa yhdistyivät vuonna 1922 ja yrityksen nimeksi "jäi" tuolloin Wähänkyrön Pyrintö Osuuskauppa r.1.


Wähäkyrön kauppaosakeyhtiö

Saarensivulle oli perustettu vuonna 1889 Wähänkyrön kauppayhtiö, joka sai luvan pitää Merikaarrossakin sivumyymälää 21. maaliskuuta 1892. Virallisesti liikkeen nimi oli Wähänkyrön Kauppa Osakeyhtiö, mutta se ei toiminimestään huolimatta ollut kunnallinen yritys. Merikaarron liike sijaitsi Törvin talon maalla, pohjoispuolella jokea. Sen ensimmäisenä myymälänhoitajana toimi Torkkolasta kotoisin ollut Jaakko Posti, joka tunnettiin myöhemmin, 1900-luvulla Wainio-nimellä.

Tätä "yhtiönkaupaksi ja -puoriksikin" kutsuttua yritystä seurasi myöhemmin 1907 perustettu Wähänkyrön Pyrintö Osuuskauppa r.1. Ojaniemelle oli jo edellisenä vuonna perustettu Wähänkyrön Osuukauppa r.l. Paikkakunnalla toimikin pitkään kaksi osuuskauppaliikettä.

Kauppayhtiötä seuranneen Wähänkyrön Pyrintö Osuuskaupan ympärillä riittää vilinää ja vilskettä. Kyseessä ovat Merikaarron riippusillan avajaiset 24. elokuuta 1930.
Osuuskaupan liikerakennus sijaitsi lähes kiinni sillassa ja tiessä.


1900-luvun alun kauppaoloista paikkakunnalla

Vähäkyröläinen Jaakko Setula kirjoitti vuonna 1916, paikkakunnalla olleen kymmenen vuotta aiemmin 13 myymälää eli yksi myymälä 384 asukasta kohti. Näin Setula kuvaa 1900-luvun taitteen kauppiaita:


Sen aikuisten kauppiasten keskinäistä kilpailua kuvaa tuo melkein "rajaton" luoton myöntäminen. Tavat, jotka yksityiskauppiaille ovat tarpeellisia, mutta osuuskaupoille vieraita ja vahingollisia. Näillä houkutuskeinoillaan pilasivatkin ihmisten käsitteet kaupasta siihen määrään, että velkakauppaa pidettiin yhtä välttämättömänä kuin leipä syödessä ja joka meidätkin kauppaa perustaissa tuli näkyviin.


LÄHTEET:

-Etelä-Pohjanmaan historia I-II; 1950.
-Etelä-Pohjanmaan historia V; 1988.
-Hanna Seppälän haastattelu Merikaarrossa 5.6.1975. Haastattelijana Eino Sydänoja.
-Nauha: A2297 B-puoli Vähäkyrö. Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan murrenäytteet. Lauseopin Arkisto, Turun yliopistoTurku
-Kytösavut III; Etelä-Pohjanmaan maakauppiaista vuosien 1870-1880 vaiheilla; N. Eskola;1947.
-Kytösavut VII; Tuomas Laurell -vaasalainen suuryrittäjä vuosisadan vaihteessa; Sirkka Högström.1956.
-Korsholman kihlakunnan kruununvoudin arkisto (VMA):
* Ba:2 Luettelot elinkeinonharjoittajista ja osakeyhtiöistä
* Cc:1Muut pöytäkirjat 1860-1884
* Db:1 Kauppapuodin avaamista koskevat todistukset
- Kaupparekisteri; Patentti- ja rekisterihallitus
-Lakanneet kauppaliikkeet (Valtion arkisto)
-Osuuskauppatoimintaa Vähässäkyrössä 1907-1967; Arvi Raukko;1967
-Suomen maakaupan historia; Aulis J. Alanen:1957
-Vaasan lääninhallituksen lääninkonttorin arkisto:Hm Luettelot Hm:2 Luettelot maakauppiaista1861-1899 (VMA).
-Vaasan lääninhallituksen lääninkanslian arkisto:Bo Muut luettelot:
Bo:3 Erinäiset luettelot:Vaasan läänin maakauppiaat sekä perustetut että lakkautetut kauppaliikkeet 1860-1879 (VMA).
Vähänkyrön kuntakokouksen pöytäkirja 28.2. 1875; 2.2.1898
-Vähänkyrön kunnan taksoituslautakunnan arkisto: Bb:1 Veroäyriluettelot 1880-1906 sekä Bb:2 Veroäyriluettelot 1907-1917
-Vähänkyrön seurakunnan rippikirjat.
-Wähänkyrön Osuuskauppa 1906-1916 (kansiteksti); Kertomus Vähänkyrön Osuuskaupan r.1.
toiminnasta kymmenvuotiskautena 1906-1916 (sisäkannen teksti); Jaakko Setula ;1916

Tietoja antaneet erityisesti Pauli Kukko, Elvi Marttila, Aulis Kaarto sekä Ester ja Ilmari Jokela (tyttärensä Margit Dahlstenin välityksellä).